Nyhtökauraa ja perunamuusia pannulla

Olemme vasta muuttaneet ja kaikki on hiukan sekaisin, siispä ruokakin on mitä sattuu. Eilen tyydyin ostamaan perunamuusijauhetta, mutta siitä tulikin turhan suuri annos kahden syötäväksi – nuorin poika kun on talviloman vietossa kaukana kotoa – joten ylijäämää jäi tällekin päivälle. Päätin kokeilla millainen soppa syntyisi, jos yhdistäisin kaappiin jääneen nyhtökauran lopun ja perunamuusin. Lopputulos oli ihan kelpo jämäruoka.

Aineet:

  • yhdelle sopiva annos perunamuusia
  • noin 1dl nyhtökauraa (tomaatti)
  • puolikas sipuli
  • tilkka kauraruokakermaa
  • tilkka öljyä paistamiseen

Ohje:

Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja kuullota pilkottu sipuli ja nyhtökaura. Lisää joukkoon perunamuusi ja ohenna seos tilkalla kaurakermaa. Kuumenna. Koska jämämuusissa on suola jo valmiina, suolaa ei tarvitse lisätä, mutta voi halutessaan laittaa muita mausteita. Itse söin pannumuusini salaatin, herneiden, ja jalapenon kanssa.

Simppeli kasvissosekeitto

Tämä keitto on naurettavan helppo tehdä. Kun maustan keiton kunnolla, yksitoistavuotias kuopuksenikin tykkää tästä.

Annos yhdelle:

  • 1 iso porkkana
  • 2 pientä tai 1 iso peruna
  • 1 sipuli
  • kaurakermaa
  • suolaa, valkopippuria, mustapippuria

Kuori ja paloittele kasvikset isohkoiksi paloiksi (isommat palat helpompi soseuttaa). Keitä pehmeiksi. Kaada ylimääräinen vesi pois, jätä kattilaan soseuttamista varten noin 1dl keitinvettä. Soseuta kasvikset sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon tilkka kaurakermaa ja mausteita oman maun mukaan. Omasta mielestäni sosekeiton kuuluu olla melko mausteista.

Vegaaninen hernekeitto lantulla

Freeimages.com

HUOM! Hernekeiton valmistaminen on helppoa, mutta kestää kauan.

Ostin tapani mukaan Papuska luomuherneitä ajatuksena tehdä viikonlopuksi vegehernekeittoa, mutta kotona huomasin, että porkkanat ovat loppu ja sipuleitakin on jäljellä vain yksi pikkuruinen. Sen sijaan kaapista löytyi lanttu ja vähän eksyneeltä näyttävä kasvisliemikuutio (luoja ties kuinka vanha). Löysin myös kokonaisia viherpippureita. Ostin niitä taannoin lähikaupasta, koska en löytänyt valkopippureita, mutta jäivät kuitenkin käyttämättä, joten niiden maku oli mysteeri.

Ajattelin, että joko tästä sopasta tulee kulinaristinen painajainen, joka on väkipakolla nieltävä – koska ruokaa ei saa heittää hukkaan – tai sitten keksin vahingossa jotain täräyttävän hyvää. No, hyvää tuli! Lantun maku ei pistä läpi, vaikka sitä tuli laitettua sekaan ihan tuntuvasti, mutta ilmeisesti juuri lanttu pehmentää mukavasti herneen makua. Pehmeä maku eroaa perinteisestä hernekeitosta edukseen.

  • 1 pussi Papuska ruokaherneitä
  • 1 lanttu
  • 1 sipuli
  • (1 kasvisliemikuutio)
  • muutama kokonainen viherpippuri
  • suolaa
  • valkopippuria

Laita herneet runsaaseen veteen noin puoleksi vuorokaudeksi/yön yli.

Kaada turvonneet herneet kattilaan runsaaseen veteen. Pilko sipuli ja lanttu pieniksi kuutioiksi ja lisää herneiden sekaan. Laita mukaan muutama viherpippuri (minulla taisi olla 6kpl). Kun vesi kiehuu, lisää kasvisliemikuutio ja anna kiehua hiljaisella lämmöllä 4 tuntia. Kun keitto on valmista, mausta oman maun mukaan suolalla ja valkopippurilla.

Vegelasagne

Freeimages.com

Tänään löysin kaapista pussitomaattikeittoa ja ihmettelin miksi sitä siellä on, enhän edes pidä tomaattikeitosta. Johonkin se oli silti käytettävä, ettei mene ruokaa hukkaan, siispä innostuin kokeilemaan pussikeittopohjaista vegelasagnea, josta tulikin todella hyvää.

Vegelasagne

Tomaattikastike

  • 3dl Rainbow pussitomaattikeittoa (maito korvataan kaurakermalla)
  • 125g (kotimaisia) kirsikkatomaatteja
  • 0,5dl soijarouhetta
  • 3/4dl aurinkokuivattuja tomaatteja
  • 1 sipuli silputtuna
  • (jalapenoa)
  • mustapippuria
  • öljyä pannulle

Vaalea kastike

  • 0,5dl öljyä
  • 5rkl vehnäjauhoja
  • 2dl kaurakermaa
  • 3dl kauramaitoa (Kaslink Aito)
  • 1tl valkopippuria
  • 0,5tl suolaa

Valmista tomaattikeitto pussin ohjeen mukaan. Kuullota sipuli öljyssä puolitettujen kirsikkatomaattien kanssa. Tomaattien ei tarvitse pehmetä soseeksi. Lisää joukkoon tomaattikeitto ja soijarouhe. Anna kiehua noin 3min. Lisää pilkottuna aurinkokuivatut tomaatit (valuta liika öljy pois) ja mausteet (älä lisää suolaa, sitä on tomaattikeitossa ja aurinkokuivatuissa tomaateissa valmiiksi).

Valmista valkokastike: kuumenna öljy-jauhoseos kattilan pohjalla (älä ruskista), kaada sekaan kaurakerma ja kauramaito ja kuumenna, kunnes neste saostuu. Mausta. Kastike saa olla paksua.

Kokoa lasagne:

Levitä uunivuoan pohjalle ohut kerros tomaattikastiketta -> tomaattikastikkeen päälle lasagnelevyjä -> lasagnelevyjen päälle valkokastiketta -> valkokastikkeen päälle tomaattikastiketta. Jatka samassa järjestyksessä. Tomaattikastiketta riittää kolmeen kerrokseen jos vuoka on 22x22cm. Viimeisenä lasagnelevyjen päälle valkokastiketta. Päällimmäisen kastikekerroksen on oltava vähän muita paksumpi, ettei lasagne kuivu uunissa.

Paista 200 asteessa noin 25-30min.

Pirteä paprikapikkelssi

Olen aivan varma, ettei kukaan oikeasti tykkää siitä glitterillä kuorrutetusta pikkukrääsästä, jota kaupat näin joulun alla ihmisille tyrkyttävät, joten onko meidän tosiaan pakko ostaa sellaista pukinkonttiin? Mutta jos ne havunvihreät villasukat tuntuvat liian mummoilta ja hyvää tarkoittavat elämänhallintaoppaat jäävät joka vuosi lukematta, tämä paprikapikkelssi tarjoaa perinteisiin lahjoihin pientä vaihtelua.

Sain ohjeen ex-(melkein)anopilta. Tästä salaatista ovat tykänneet kaikki, jotka vähänkään kasviksia syövät.

Paprikapikkelssi

  • 6 eri väristä paprikaa (esim. 2 vihreää, 2 punaista, 2 oranssia)
  • 6 sipulia
  • 2dl väkiviinaetikkaa
  • 2dl vettä
  • 1,5dl sokeria
  • 3tl suolaa
  • 5 kokonaista valkopippuria (alkuperäisessä ohjeessa lukee ”muutama”, minä laitan viisi)

Puhdista ja suikaloi paprikat ja sipulit. Kiehauta liemen aineet (isossa) kattilassa ja lisää joukkoon suikaleet. Keitä noin 15min. Jaa seos puhtaisiin (lämmitettyihin) purkkeihin ja säilytä viileässä.

Käytän säilykkeisiin lasipurkkeja, joita tuppaa kertymään kaappiin. Puhdistan purkit keittämällä, vaikka en tiedäkään onko se näiden etikkasäilykkeiden kohdalla yhtä tärkeää kuin hillojen säilömisessä. Kirjoitan toiseen julkaisuun ohjeen kuvassa näkyviin purkinpäällisiin.

Vegemakaronilaatikko pinaatilla tai ilman

Pinaatin voi hyvin jättää pois. Minulla se oli vaarassa nahistua kaappiin, joten tästä tuli jämäruoka
  • 1 sipuli
  • 1dl soijarouhetta
  • 500g tomaattimurskaa
  • 2dl vettä
  • 1 kasvisliemikuutio
  • (noin 1dl tuoretta pinaattia silputtuna)
  • 2dl kaurakermaa
  • 1 pussi (400g) makaronia
  • suolaa
  • mustapippuria

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Keitä makaroni kypsäksi (varo, ettei kypsy mössöksi).

Kuullota sipuli öljyssä. Lisää vesi, kasvisliemikuutio, ja tomaattimurska. Sekoita joukkoon soijarouhe ja anna kiehua noin 3min. Mausta oman maun mukaan suolalla ja mustapippurilla. Lisää joukkoon silputtu pinaatti. Kaada uunivuokaan, lisää makaroni ja kaurakerma ja sekoita hyvin. Halutessaan pinnalle voi sirotella korppujauhoja, mutta minä en näe siihen mitään syytä.

Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin puoli tuntia.

Tässä ohjeessa käytän soijarouhetta, vaikka en pidä sitä eettisenä ruoka-aineena, eikä sitä meillä viikottain käytetäkään. Soijarouhe on kuitenkin hyvin riittoisaa ja yksikin rouhepussi kestää kauan, eikä se pilaannu helposti. Lue soijanviljelyn haitoista: https://yle.fi/uutiset/3-5341029

Jouluinen karjalanpiirakka peruna-lanttutäytteellä (vege)

Karjalassa ei kasva riisiä, mutta perunaa ja lanttua siellä kasvaa.

Täyte:

  • n. 5 perunaa
  • 1-2 lanttua
  • 1 sipuli
  • valkopippuria
  • suolaa
  • (kaurakermaa soseuttamiseen)

Taikina:

  • 1,5dl vehnäjauhoja
  • 1,5dl ruisjauhoja
  • noin 0,5tl suolaa
  • vettä

Lisäksi: rypsiöljyä voiteluun

Valmistus:

Keitä perunat, lanttu, ja sipuli pehmeiksi. Kaada liika vesi pois ja soseuta paksuksi soseeksi. Ohentamiseen voi käyttää keitinvettä tai kaurakermaa, mutta soseen on oltava niin jämäkkää, ettei se valu piirakan päältä piirakkaa täytettäessä. Mausta oman maun mukaan valkopippurilla ja suolalla (maista). Jäähdytä hyvin.

Tee taikina sekoittamalla kuivat aineet, lisää sekaan vettä, kunnes taikina on jämäkkää, mutta helposti kaulittavissa. Piirakoiden valmistus- ja rypytysohjeita löytyy netistä. Työ ei ole vaikeaa, mutta siihen opastaminen sanallisesti on.

Paista piirakoita sähköuunissa 250 asteessa noin 15min, kunnes täytteen pinnalla on muutama ’pisama’ ja kuori näyttää kypsältä. Voitele tilkalla rypsiöljyä. Tarjoa lämpimänä.

Monessa perinteisessä ohjeessa lämpötilaksi suositellaan jopa 300 astetta, mutta ainakin minun uunillani tuossa lämpötilassa täytteet kiehuvat pellille.