Joululahjavinkki 8/10: kotimaista suklaata omin sanoin ja teetä suomalaisesta luonnosta

Eilen yritin tätä artikkelia alustaakseni tutkia paikallisen Citymarketin teehyllyjä, koska teevalikoima on siellä melko kattava. Joulun kulutusjuhla oli jo alkanut, eikä hyllyillä saanut olla rauhassa. Ihmiset tungeksivat kärryineen ympärillä koko ajan. Ajattelinkin tässä samassa muistuttaa ihmisiä siitä, että niitä mammuttikärryjä ei tarvitse työntää jokaiseen hyllyväliin. Käsilaukun voi ottaa olkapäälle ja jättää kärryt väljemmälle pääkäytävälle paikkaan, jossa niistä on vähemmän harmia, siksi aikaa kun käy hakemassa sen kahvipaketin tai kaurahiutalelaatikon kapeammasta hyllyvälistä. Kukaan ei vie maksamattomia ostoksia toisen ihmisen ostoskärrystä, ottakaa siis vain itselle kuuluva omaisuus mukaan ja shoppailkaa väljemmin.

Kuva: pixabay

Niin siinä siis kävi, että teehyllyvierailu jäi tyngäksi. Luomuteetä sieltä löytyi, mutta kotimaiset luomutuotteet eivät ainakaan katseen alle osuneet.

Itse olen kahvinjuoja. Olenkin todennut, että runsas kahvin kittaaminen on niitä harvoja ekorikkeitä, joihon syyllistyn. Kahvia voi kuluttaa eettisemmin juomalla reilun kaupan kahvia ja luontoa voi ajatella valitsemalla luomukahvin, mutta kotimaista lähituotetta siitä ei voi tehdä millään. Teestä voi. Yrttiteetä voi tehdä jopa itse. Miksi kotimaista teetä on silti niin vaikeaa löytää kaupan hyllyltä?

Teekoriin voi sujauttaa myös hiukan makeaa, ja mikäpä olisi sen jouluisempi herkku kuin suklaa. Kotimaisesta suklaasta tulee mieleen Fazerin Sininen, mutta nyt ajattelen jotain vähän spesiaalimpaa. Netistä löysin etsimäni: jos tahdot antaa lahjaksi ekologista teetä ja suklaata, kipaise Forest Foodin nettisivuille ja Suklaatilalle. Suklaatilan tuotteet valmistetaan Ylöjärvellä ja näihin herkkuihin voi laitattaa saatteeksi oman persoonallisen viestin. Suklaiden makuvaihtoehdoista löytyy myös sellaisia, joita et marketista löydä, joten tällä lahjalla voit yllättää!