Kierrätystä ja käsitöitä karjalaisessa hengessä

Olen kierrellyt kirppareilla etsimässä kattovalaisimia tulevaan kotiin ja huomannut, että kirpputorit ovat laadullisesti hypänneet valtavan loikan parempaan suuntaan. Kun olin nuorempi, kierrätys ei ollut vielä IN, siksi kirpputoreilta löytyi mitä typerämpiä kapineita – sellaisia, joita kukaan ei enää nykypäivänä kehtaisi kaupata. Pahimpia olivat johtovikaiset 70-80-luvun sähkölaitteet ja painotuotteet, joita pistettiin myyntiin siinä toivossa, ettei kukaan huomaisi kuinka ”Hyvää Joulua!” on painettu muotoon ”Hyvää Jolua!” tai sitä, että klassikkokirjan viisi keskimmäistä sivua on liimattu yhteen Hubbabubballa.

Kirpputoreille ei myöskään huolita enää likaisia vaatteita. Tämä tekee shoppailusta huomattavasti miellyttävämpää. Joskus 25 vuotta sitten käytetyn tavaran aarreaittaan astuessa saattoi vastaan hyökyä niin vahva ummehtuneen lumpun ja hien löyhkä, ettei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin palata takaisin raittiiseen ulkoilmaan.

Kirppareilla kiertelyn lisäksi olen suunnitellut käsitöitä. Laitoin käsityökaupan odottamaan ja päätin tehdä itselleni isot sohvatyynyt kunnioittaen karjalaista käsityöperinnettä, onhan isäni puolen suku sieltä lähtöisin. Myönnän, etten tiedä noista sukujuuristani juuri mitään ja syy on se, että isäni tavallaan tahrasi Karjalan. Isä ei ollut erityisen mukava mies. Lapsuudesta muistan elävästi isän ennakkoluuloisuuden, huumoriksi naamioidun vihan saksalaisia kohtaan, ’ryssävihan’, rasismin, sovinismin, ja myöhemmin myös homofobian. Isä vihasi – ja kuulema vihaa yhä edelleen – kaikkea ja kaikkia paitsi itseään ja niitä, jotka mielistelevät häntä.

Kiihkonationalistista ajatusmaailmaa tuputettiin meille lapsille pienestä pitäen ja Neuvostoliitolle menetettyä Karjalaa käytettiin vihan syöttöpullona. Vanhemmiten opin ajattelemaan itse ja näin asiat laajemmin. Päätin, että isäni kaltainen en ainakaan tahdo olla. Mutta koska mielikuvissani isä ja Karjala linkittyivät vahvasti yhteen, karjalaiset sukujuurenikin saivat ikävän tahran. Nyt vuosikymmenten jälkeen tahdon pyyhkäistä isän ahdasmielisyyksineen pois tahraamasta mielikuviani ja tehdä jotain Karjala -henkistä. Se ei tarkoita sitä, että kunnioittaisin isääni. Se tarkoittaa sitä, että kunnioitan juuriani.