Joululahjavinkki 3/10: itse tehty toffee

Muistan kuinka lapsena tein parhaan ystäväni kanssa toffeeta, jolla sitten herkuteltiin suut makeaksi ja välillä vatsatkin kipeäksi. Samaa ohjetta en enää löydä, mutta netti on pullollaan toffee-ohjeita. Silikonimuottia ei tarvitse, vaikka itse sellaista käytinkin. Toffee näyttää kauniilta siististi kuutioitunakin. Kuvan toffee on tehty tällä ohjeella, mutta tämä on vain yksi monista vaihtoehdoista. Keittoaika harvoin pitää paikkaansa. Tätäkin jouduin keittämään melkein tunnin ennen kuin valmistui, vaikka ohjeessa puhuttiin 20 minuutista.

Joulutorttu karamellisoidulla omenalla ja suklaalla

  • 2 omenaa (itse käytin punaisia jouluomenia, koska kotimaisia ei ollut saatavilla)
  • 25g voita
  • 0,5dl fariinisokeria
  • 1tl kanelia
  • sulatettua suklaata ja tomusokeria koristeluun
  • valmista torttutaikinaa
  • kananmuna voiteluun

Tee joulutorttuja niin, että taitat tähden sakarat ilman täytettä. Voitele ja paista. Jätä tortut odottamaan.

Paloittele omenat. Sulata voi pannulla. Sekoita joukkoon sokeri ja kiehauta. Lisää seokseen omenat ja kaneli. Pienennä lämpötilaa ja anna karamellisoitua, kunnes omenanpalat ovat pehmeitä (älä kiehuta mössöksi).

Paina hellästi torttujen keskikohtaa, että tortun päälle voi laittaa täytteen. Asettele täyte, sulata suklaata (Fazerin sininen) ja valuta koristeeksi ohuena nauhana. Tomuta päälle hiukan tomusokeria.

Puolukka-Irish Coffee kääretorttu ja jouluinen lumikääretorttu

Pohja:

  • 4 kananmunaa
  • 1,5dl sokeria
  • 3/4dl perunajauhoja
  • 3/4dl vehnäjauhoja
  • 1tl leivinjauhetta

Valmistus: vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muna-sokerivaahtoon kevyesti nostellen. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa noin 6min, kunnes pinta on kauniin vaaleanruskea.

Kumoa jäähtynyt pohja pöydälle ja irrota leivinpaperi. Levitä täyte pohjan päälle ja kierrä torttu rullalle. Tomuta koristeeksi tomusokeria. Vaihtoehtoisesti voi kumota uunista tulleen pohjan tavallisella sokerilla sokeroidun leivinpaperin päälle.

Täyte 1 (puolukka, Irish Coffee)

  • 2dl kuohukermaa
  • noin 1-2dl puolukoita (sokeroimattomia)
  • 2dl Irish Cream & Coffee maustettua rahkaa (Valio)
  • noin 0,5dl sokeria

Valmistus: vatkaa kerma, soseuta puolukat sauvasekottimella ja lisää sokeri. Sekoita kermavaahto ja puolukka-sokeriseos toisiinsa. Levitä kypsän, jäähtyneen kääretorttupohjan päälle ensin maustettu rahka, sitten puolukka-kermavaahtoseos. Kierrä torttu kevyesti rullalle. Koristele tomusokerilla.

Täyte 2 (lumikääretorttu)

  • 2dl kuohukermaa
  • 2dl luumu-kaneli rahkaa (maku ainakin Valion rahkoissa)
  • (ripaus sokeria)

Koristelu: pipareita ja tomusokeria

Valmistus: vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon maustettu rahka. Lisää halutessasi ripaus sokeria.

Paista vaaleita pipareita. Koristeluun tarvitsee kolme tähteä, jotka kannattaa paistaa valmiiksi muotoonsa. Hätä keinot keksii: itse laitoin raa’at tähdet termospullon päälle ja paistoin siinä. Asettuivat sitten kuin hanska kääretortun päälle. Päälle sirottelin tomusokeria.