Saamattoman lajitteluopas osa 1: MUOVI

NYRKKISÄÄNTÖ: kaikki kaupassa myytävän tuotteen pakkaamiseen käytetty muovi on kierrätyskelpoista.

Muovinkeräykseen EI KÄY pvcmuovi, eivätkä kotitaloudessa käytettävät muovikipot, kuten pakasterasiat. Muistathan, että lelut, hammasharjat ym. eivät ole pakkausmuovia, eivätkä siis kuulu muovinkeräykseen.

Jos ostat kaupasta muovisen pakasterasian, itse rasia ei kuulu muovinkeräykseen, mutta sen pakkaamiseen käytetty muovikäärö kuuluu. Myöskään kaupasta ostettu Elmu-kelmu ei kuulu muovinkeräykseen.

Muovipakkauksessa ei välttämättä ole mitään näistä kuvan merkeistä, eikä tarvitsekaan olla. Suomen Uusiomuovi Oy kehoittaa laittamaan muovinkeräykseen kaiken, mikä tuntuu muovilta.

Itseäni on lajittelun osalta kiinnostanut mm. se, kuuluvatko kissan annosruokapussit muovinkeräykseen? Niissähän on vähän metallia muistuttava sisäpuoli. Vastauksen kävin etsimässä Purinan verkkosivuilta: kyllä nekin muovinkeräykseen kuuluvat. Myös sipsipussit ovat tuottaneet päänvaivaa. Rypistystesti on hyvä keino selvittää, kuuluuko pussi muovinkeräykseen.

Muistathan huolehtia siitä, että keräyspisteeseen viedään vain PUHDASTA MUOVIA. Muovipakkauksia ei tarvitse pestä pesuaineella, pelkkä vesi ja kuivaus riittää.

Jos jäi kysyttävää, lisätietoa löytyy Suomen Uusiomuovi Oy:n verkkosivuilta.

Saamatonkin voi kierrättää

Todennäköisesti syysi olla kierrättämättä on tekosyy. Kierrättämättä jättämiselle toki löytyy perusteltujakin syitä. Jos olet vaikka autoton vanhus ja asut mökissä, joka sijaitsee 50km lähimmästä kierrätyspisteestä, eikä sinulla ole mahdollisuutta hankkia kierrätysastiaa omaan pihaan, sinulla on mielestäni kelpo syy heittää sekajätteisiin sellaistakin, mikä ei sinne kuulu. Tai jos asut viidentoista neliön yksiössä ja säilytystilasi ovat kokoa koirankoppi, eikä kaappeihisi mahdu kuin taiteltu kissa, kyllä minä ymmärrän jos ei tee mieli käyttää lattiatilaa lajittelemalla paperia, muovia, metallia, ongelmajätettä, biojätettä, kartonkia, sekajätettä… kaikkia omiin pusseihinsa. Tosin tässä tapauksessa voin kertoa omakohtaisen kokemuksen pohjalta, että niitä kuivia jätteitä voi kyllä kerätä samaankin pussiin ja lajitella vasta jätepisteellä. Niin itse tein silloin, kun kotona oli liian vähän tilaa erillisille keräysastioille.

Miksi ihmiset siis eivät lajittele? Meidän pitäisi jo osata, asiasta on valistettu niin kauan. Onko kyse saamattomuudesta vai kuuluvatko lajittelemisesta piittaamattomat niihin, joiden ympärillä on negatiivisten ihmisten muodostama sosiaalinen kupla? He osaisivat ja ehkä tahtoisivatkin, mutta eivät uskalla, koska silloin kaverit haukkuisivat ituhippihomoksi.

Tästä pieni hyppy sivuraiteille! Tapasin kaupan heviosastolla noin 50-vuotiaan miehen joka kertoi, ettei olisi vielä kymmenen vuotta aiemmin uskonut jos joku olisi sanonut, että hänestä jonain päivänä tulee kasvissyöjä. Juttelimme siinä tovin ruoka-asioista ja olisin varmaan hämmentänyt miesrukkaa antamalla lämpimän halin – onhan se niin upeaa, että iästä riippumatta ollaan avoimia ja omaksutaan uusia juttuja – mutta en tietenkään tehnyt sitä, koska luonnostaan kammoksun ihokontaktia ja minun tuurillani olisin takuulla saanut koronan.

Jätteiden lajittelu nousi uudelleen ajatuksiini sen jälkeen, kun muutimme isompaan asuntoon ja sain vihdoin järjestettyä lajittelupussit ilman klaustrofobisia värinöitä. Aiemmin esim. muovin lajittelu oli minulle hankalaa, koska lähin muovinkeräyspiste oli niin kaukana, ettei sinne autottomana kovin mielellään isoa säkkiä raahannut. Kaikkein pahin ongelma oli kuitenkin se, ettei kotona ollut neliötäkään ylimääräistä tilaa. Muovinkeräyspussille oli likimain mahdotonta löytää kätevän kodinhoidon kannalta hyvää paikkaa.

Kotoisan lajittelupisteen voi järjestää vaikka allaskaappiin. Siellä sen ei tarvitse olla edes edustava. Kunhan hoitaa tehtävänsä.

Nyt minulla on metallin, muovin, lasin, ja sekajätteen lajittelulle piste allaskaapissa, kartongille ja paperille eteisen naulakon alla, biojätteelle tiskipöydän nurkassa (koska biojätteet tyhjennetään hajuhaitan välttämiseksi muita keräyspusseja useammin, keräyspussinkaan ei tarvitse olla suuri) ja ongelmajätteille siivouskaapissa. Laitoin vadin toiseen altaaseen, koska kerään talteen kaiken hukkaveden jota syntyy esim. siitä, kun raanaa pidetään hetki auki jos vesi ei ole juomavedeksi tarpeeksi viileää. Vadissa pesen (ilman pesuainetta) purnukat ennen keräyspussiin laittamista. Kun en tarvitse vettä purkkien pesemistä varten, käytän sitä kasteluvetenä tomaateille ja muille kasveille. Rahan takia tätä ei tarvitse tehdä, meillähän kuuluu nykyään vesi vuokraan, mutta olisi tärkeää, että ihmiset ymmärtäisivät kuinka kallis luonnonvara puhdas juomavesi on. Sitä pitäisi säästää ja sen puhtautta vaalia. Jonain päivänä se voi olla öljyä kalliimpaa.

Hukkaveden keräysvati toimii paitsi kierrätykseen menevien purkkien pesuastiana myös huonekasvien kasteluveden keruuastiana.

Tätä järjestelyä toteuttaessani tuli mieleen, että ehkä minun pitäisi kirjoittaa tänne blogiin jonkinlainen ’saamattoman lajitteluopas’, jossa antaisin helppoja ohjeita niille, joiden mielestä lajittelu on liian hankalaa. Itse ainakin koen, että on paljon hankalampaa raahata niitä sekajätepusseja jätekatokseen jok’ikinen päivä kuin viedä lajiteltuja jätteitä jätekatokseen silloin tällöin. Sekajätettähän ei lajittelun ansiosta juurikaan muodostu. Minulla taitaa tällä hetkellä olla sekajätepussissa ainoastaan kuopuksen synttärikemuissa tyhjentynyt sipsipussi, josta ei löytynyt minkäänlaista kierrätysmerkintää.

Saamattoman lajitteluopas julkaistaan ensin osa kerrallaan Blog Feedissä, mutta yhdistän tekstit yhdeksi kokonaisuudeksi sitten, kun saan kaikki osat valmiiksi. Ensimmäinen osa koskee muovijätteen lajittelua ja ilmestyy blogiin ensi viikon aikana.

Kierrätystä ja käsitöitä karjalaisessa hengessä

Olen kierrellyt kirppareilla etsimässä kattovalaisimia tulevaan kotiin ja huomannut, että kirpputorit ovat laadullisesti hypänneet valtavan loikan parempaan suuntaan. Kun olin nuorempi, kierrätys ei ollut vielä IN, siksi kirpputoreilta löytyi mitä typerämpiä kapineita – sellaisia, joita kukaan ei enää nykypäivänä kehtaisi kaupata. Pahimpia olivat johtovikaiset 70-80-luvun sähkölaitteet ja painotuotteet, joita pistettiin myyntiin siinä toivossa, ettei kukaan huomaisi kuinka ”Hyvää Joulua!” on painettu muotoon ”Hyvää Jolua!” tai sitä, että klassikkokirjan viisi keskimmäistä sivua on liimattu yhteen Hubbabubballa.

Kirpputoreille ei myöskään huolita enää likaisia vaatteita. Tämä tekee shoppailusta huomattavasti miellyttävämpää. Joskus 25 vuotta sitten käytetyn tavaran aarreaittaan astuessa saattoi vastaan hyökyä niin vahva ummehtuneen lumpun ja hien löyhkä, ettei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin palata takaisin raittiiseen ulkoilmaan.

Kirppareilla kiertelyn lisäksi olen suunnitellut käsitöitä. Laitoin käsityökaupan odottamaan ja päätin tehdä itselleni isot sohvatyynyt kunnioittaen karjalaista käsityöperinnettä, onhan isäni puolen suku sieltä lähtöisin. Myönnän, etten tiedä noista sukujuuristani juuri mitään ja syy on se, että isäni tavallaan tahrasi Karjalan. Isä ei ollut erityisen mukava mies. Lapsuudesta muistan elävästi isän ennakkoluuloisuuden, huumoriksi naamioidun vihan saksalaisia kohtaan, ’ryssävihan’, rasismin, sovinismin, ja myöhemmin myös homofobian. Isä vihasi – ja kuulema vihaa yhä edelleen – kaikkea ja kaikkia paitsi itseään ja niitä, jotka mielistelevät häntä.

Kiihkonationalistista ajatusmaailmaa tuputettiin meille lapsille pienestä pitäen ja Neuvostoliitolle menetettyä Karjalaa käytettiin vihan syöttöpullona. Vanhemmiten opin ajattelemaan itse ja näin asiat laajemmin. Päätin, että isäni kaltainen en ainakaan tahdo olla. Mutta koska mielikuvissani isä ja Karjala linkittyivät vahvasti yhteen, karjalaiset sukujuurenikin saivat ikävän tahran. Nyt vuosikymmenten jälkeen tahdon pyyhkäistä isän ahdasmielisyyksineen pois tahraamasta mielikuviani ja tehdä jotain Karjala -henkistä. Se ei tarkoita sitä, että kunnioittaisin isääni. Se tarkoittaa sitä, että kunnioitan juuriani.

Annetaan -palstalla urheiluvälineitä

Nyt on tehnyt ajallisesti hiukan tiukkaa, eikä aika riitä blogin päivittämiseen. Jotain – aika paljonkin – tapahtuu silti koko ajan. Tämä tammikuu tuo mukanaan koulujen talviliikunnat ja urheiluvälinestressin. Eco With No Ego -blogin Lahjoita/anna ilmaiseksi -palstalta löytyy nyt muutama uutta kotia vailla oleva urheiluväline. Muistathan, että voit jättää myös oman ilmoituksen. Ohjeet löytyvät Lahjoita/anna ilmaiseksi -sivun alusta.

Antamalla eteenpäin ja ottamalla vastaan käytettyä teemme ekoteon. Meidän pitäisi kokonaan kuopata ajatus, että käytetyn tavaran vastaanottaminen on joku ’köyhien juttu’, koska oikeasti kierrättäminen ja uusiokäyttö on järkipäätös. Uutta kannattaa ostaa vain jos vastaavaa ei käytettynä saa ja tavaroista kannattaa pitää huolta jotta käyttöikää olisi jäljellä senkin jälkeen, kun itse ei niitä enää tarvitse. Eikä aina tarvitse elää dollarin kuvat silmissä. Onko se jostain tavarasta saatu parikymppinen oikeasti niin tärkeä? Miksi emme voisi lahjoittaa myymisen sijaan, jotta tavara oikeasti liikkuisi, vaihtaisi omistajaa ja hoitaisi käyttötarkoituksensa, eikä jäisi homehtumaan varastoon vain siksi, ettemme henno luopua siitä ilmaiseksi.