Tyynyliina kangassuikaleesta

Ompeleminen ei kuulu mielipuuhiini, mutta siinäkin olen välillä onnistunut. Esimerkiksi silloin, kun hetken mielijohteesta ostin kangaskaupasta kissakuvioista kangasta ja muistin vasta kotona, etten edes pidä ompelusta saati osaa tehdä ompelukoneella verhojen lyhennystä kummempia töitä. Söpöä kissakangasta en kuitenkaan tohtinut heittää hukkaan, siispä päätin tehdä siitä pari tyynyliinaa, jotka muuten ovat kestäneet käytössä jo vuosikaudet. Koska en pidä ompelusta, yritin päästä siitä mahdollisimman vähällä työllä ja tulin laiskuuttani keksineeksi helpon tavan täydentää liinavaatevarastoa.

Vähän aikaa sitten sain ystäväni kautta pinkan verhoja. Valikoin sieltä ne, jotka saatoin kuvitella omaan kotiin tai ajattelin keksiväni niille jotain uusiokäyttöä. Mukaan tarttui mm. melko irvokkaat eläinkuosia jäljittelevät verhot, koska ne sattuivat olemaan tyynyliinaan sopivaa kangasta. Kaivoin ompelukoneen esiin ja ajattelin kirjata ylös ompeluohjeet niille, jotka siellä jossain pyörittelevät nurkissaan tarpeettomia kangaskappaleita harmitellen, ettei niille ole mitään käyttöä.

Vaihe 1:

Etsi käsiisi vanha tyynyliina, jota voit käyttää mallina. Levitä kangas pöytätasolle ja taita se kahtia niin, että päälle jäävä taitos on yhtä korkea kuin pystyasentoon aseteltu tyynyliina (suupuoli ylöspäin) ja leikkaa kangas niin, että alle jäävä taitos on noin 23cm pidempi kuin yläpuoli, ja sivuille jää noin 4cm saumavaraa.

Vaihe 2:

Taita suikaleen ylä ja alapäät, sekä sivut, ja ompele ne. Minun ei tarvinnut ommella muuta kuin toinen pitkä sivu ja tämä kuvassa näkyvä yläpää, koska kangas oli mitä ilmeisemmin toimittanut aktiivivuosinaan paneeliverhon virkaa ja muut saumat olivat ehjät. Päättele langat.

Vaihe 3:

Aseta kangas pöydälle oikea puoli ylöspäin ja taita tyynyliinan kokoiseksi. Taita sitten molemmat sivut saumavaran leveydeltä nurjalle puolelle ja kiinnitä samalla molemmat puolet kiinni toisiinsa niin, että kankaasta muodostuu nurinpäin oleva pussi. Ylös jää ylimääräistä kangasta.

Vaihe 4:

Taita ylimääräinen kangas työn alapuolelle niin, että pussi pysyy pussina ja suuaukko avoinna, taita saumavara ja kiinnitä samoilla neuloilla kiinni pussiin kuin millä kiinnitit sivusaumat vaiheessa 3. Tästä ylimääräisestä kankaasta tulee läppä, joka vedetään liinan sisään työnnetyn tyynyn yli, ettei se pääse liukumaan ulos. Ompele sivut kiinni ja käännä työ oikeinpäin. Päättele langat.

Tässä vaiheessa sinulla pitäisi olla käsissäsi valmis tyynyliina. Jos ei ole, olen todennäköisesti unohtanut jonkin tärkeän työvaiheen tai selittänyt sen niin huonosti, että sinulla onkin käsissäsi tyynyliinan sijasta herneetön hernepussi tai murhe pilatusta kangaspalasta. Pahoittelen.

Itse en käyttänyt tämän teossa mittanauhaa ollenkaan. Susirumahan se on, kiitos omituisen kuosin, mutta se onkin tarkoitettu pään alle eikä eteen. Käytössä ajaa asiansa.

Nyhtökauraa ja perunamuusia pannulla

Olemme vasta muuttaneet ja kaikki on hiukan sekaisin, siispä ruokakin on mitä sattuu. Eilen tyydyin ostamaan perunamuusijauhetta, mutta siitä tulikin turhan suuri annos kahden syötäväksi – nuorin poika kun on talviloman vietossa kaukana kotoa – joten ylijäämää jäi tällekin päivälle. Päätin kokeilla millainen soppa syntyisi, jos yhdistäisin kaappiin jääneen nyhtökauran lopun ja perunamuusin. Lopputulos oli ihan kelpo jämäruoka.

Aineet:

  • yhdelle sopiva annos perunamuusia
  • noin 1dl nyhtökauraa (tomaatti)
  • puolikas sipuli
  • tilkka kauraruokakermaa
  • tilkka öljyä paistamiseen

Ohje:

Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja kuullota pilkottu sipuli ja nyhtökaura. Lisää joukkoon perunamuusi ja ohenna seos tilkalla kaurakermaa. Kuumenna. Koska jämämuusissa on suola jo valmiina, suolaa ei tarvitse lisätä, mutta voi halutessaan laittaa muita mausteita. Itse söin pannumuusini salaatin, herneiden, ja jalapenon kanssa.

Joululahjavinkki 6/10: itse tehty nukenvaatesetti

Jos olet hankkimassa lahjaa lapselle, jonka tiedät keräävän esim. Barbie-nukkeja, itse tehty nukenvaatesetti on ihana pehmeä paketti sellaiselle, jolla on jo nukkeja riesaksi asti. Vaatteiden suunnittelua varten voit vaikka lainata tuttavalta nukkea sovitusmalliksi, koska kokoa on muuten hankala lähteä arvioimaan. Parasta tässä lahjassa on se, että voit hyödyntää lankakorin pohjalle jääneitä langanloppuja, eikä uusia lankoja tarvitse välttämättä edes ostaa. Minä tein kuvan esimerkkimekon langanjämistä.