Muuttosiivous

Blogi on ollut hiljainen, koska aika on mennyt muuttopuuhissa. Koti vaihtuu maaliskuun alussa ja kokeneena muuttajana tiedän, että ennen varsinaista H-hetkeä on tehtävä se kaikkein suurin työ: turhasta roinasta on päästävä eroon ja loppusiivous aloitettava. Kaikki mitä suinkin voi kannattaa tyhjentää ja siivota etukäteen. Pikkuhiljaa, nurkka kerrallaan, ettei iske kiire ja stressi. Monta kaappia ammottaakin jo tyhjyyttään ja komero on täynnä valmiiksi pakattua tavaraa. Muuttofirma on päätetty ja auto ja kantoapu varattu. Ensi viikolla soitan EkoTerminaliin, että tulisivat hakemaan kamat, jotka eivät tulevaan kotiin mukaan lähde. Sitten siivoan häkkivaraston ja pakkaan lähtöä odottavat laatikot sinne.

Yleensä tässä vaiheessa alkaisi se armoton banaanilaatikoiden kärrääminen. Se on niin vakiintunut muuttoperinne, että oli aika valaisevaa ymmärtää koko Chiquita-pakkaamisen joutavuus. Koska meillä ei ole turhaa tavaraa, eikä välimatka vanhan ja uuden kodin välillä ole pitkä, saan kuskattua tavarat kätevästi säilytyslaatikoissa ja kestokasseissa, joita meillä on kotona valmiiksi. Jos kaikki eivät jo olemassa oleviin laatikoihin mahdu, käyn tyhjentämässä ne välillä, koska matkaa asuntojen välillä on vain 1,5km. Minun on ostettava lisää säilytyslaatikoita joka tapauksessa, joten muuton jälkeen pahvinkeräyspisteen tukkeeksi joutuvien Chiquita-laatikoiden sijaan saan hyötykäyttöön tulevaa säilytystilaa.

Kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä muuttaminen on hauskaa. Olen elämäni aikana asunut ympäri Suomea ja viihtynyt kaikkialla, koska kannan mukanani vain oikeasti tärkeitä asioita. Nuo tärkeät asiat muuttuvat vuosien varrella, mutta ohjenuora on aina sama: mitä enemmän turhuutta ympärilleen kerää, sitä vaikeampaa tärkeiden asioiden näkeminen on. Muuton yhteydessä on helppoa karsia ympäriltään kaikki joutava ja keskittyä niihin juttuihin, jotka saavat kodin tuntumaan asumisen arvoiselta.

Sopeutuminen on selviytymisen avain oli sitten kyse yksilöstä tai koko ihmiskunnasta. Nyt edessämme on suurin sopeutumishaaste sitten ihmislajin syntymän: meidän on maksettava velkamme maapallolle. Ehkä tätä voi kutsua ihmiskunnan muuttosiivoukseksi. Jokaisen pitäisi pysähtyä miettimään, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.

Annetaan -palstalla urheiluvälineitä

Nyt on tehnyt ajallisesti hiukan tiukkaa, eikä aika riitä blogin päivittämiseen. Jotain – aika paljonkin – tapahtuu silti koko ajan. Tämä tammikuu tuo mukanaan koulujen talviliikunnat ja urheiluvälinestressin. Eco With No Ego -blogin Lahjoita/anna ilmaiseksi -palstalta löytyy nyt muutama uutta kotia vailla oleva urheiluväline. Muistathan, että voit jättää myös oman ilmoituksen. Ohjeet löytyvät Lahjoita/anna ilmaiseksi -sivun alusta.

Antamalla eteenpäin ja ottamalla vastaan käytettyä teemme ekoteon. Meidän pitäisi kokonaan kuopata ajatus, että käytetyn tavaran vastaanottaminen on joku ’köyhien juttu’, koska oikeasti kierrättäminen ja uusiokäyttö on järkipäätös. Uutta kannattaa ostaa vain jos vastaavaa ei käytettynä saa ja tavaroista kannattaa pitää huolta jotta käyttöikää olisi jäljellä senkin jälkeen, kun itse ei niitä enää tarvitse. Eikä aina tarvitse elää dollarin kuvat silmissä. Onko se jostain tavarasta saatu parikymppinen oikeasti niin tärkeä? Miksi emme voisi lahjoittaa myymisen sijaan, jotta tavara oikeasti liikkuisi, vaihtaisi omistajaa ja hoitaisi käyttötarkoituksensa, eikä jäisi homehtumaan varastoon vain siksi, ettemme henno luopua siitä ilmaiseksi.

Flow

Olen pitänyt lukupäiväkirjaa Kirjaviidakko -blogissani jo jonkin aikaa ja viime aikoina olen pyöritellyt päässäni mahdollisuutta yhdistää nämä kaksi blogia, jotta voisin ylläpitää molempia samassa paikassa. Tekstejä kirjallisuusblogiin on kuitenkin kertynyt jo yli sata, enkä jaksa kaikkia siirtää tänne. Ajatus kuivui kasaan.

Jäin pohtimaan, että ihmisten pitäisi löytää uudelleen tällaiset yksinkertaiset ilot, kuten lukeminen, piirtäminen, käsityöt, kirjoittaminen, vaeltaminen jne. Pitäisi oppia ajattelemaan suoraviivaisemmin, arvostamaan asioita jotka antavat paineetonta mielihyvää. Jossain vaiheessa meihin on iskostunut se kummallinen ajatus, että harrastus voi olla harrastus vain jos sen harrastamisesta pulitetaan rahaa, jos se on välineurheilua tai siihen panostetaan maksamalla seuran jäsenmaksuja tai sitä tehdään sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Kun minä olin lapsi, kirjoittaminen ja lukeminen ja käsityöt laskettiin harrastuksiksi. Nykyään niitä pidetään epäsosiaalisten ihmisten yksinäisenä ajanvietteenä. Esikoispoikani harrastaa kirjoittamista, mutta jos koulussa kysytään onko hänellä harrastuksia, vastaamme automaattisesti ”ei”, koska siellä merkitystä on vain jääkiekolla tai jalkapallolla, karatella tai judolla, jonka lapseni lopettivat yhteen kauteen. Uintiakaan ei pidetä minään ellei sitä tee uimaseuran johdolla tai ainakin aikataulutetusti ja tavoitteellisesti.

Nykyään voisimmekin vaihtaa sanan ”harrastus” ilmaisuun ”vaihtoehtoinen urasuunnitelma”. Jos yhteishaku ei tuota toivottua tulosta, aina voi ponnistella tiensä Sieviseksi Sievisen paikalle tai rapakon taakse pelaamaan ammattilaislätkää. Kaikesta on kadonnut vapaaehtoisuus ja hauskuus. Tilalle on tullut suorittaminen ja pakko.

Toivottavasti joku lukee tämän kirjoituksen ja jää miettimään omaa ajattelutapaansa. Tarvitsemmeko me oikeasti kaikkea sitä levotonta härdelliä ja aikataulutettua kaaosta kuluttamaan niitä hetkiä, jotka voisimme käyttää mieltä lepuuttaviin ja palauttaviin asioihin. Miksi emme kerrankin lähtisi lenkille ilman sykemittaria tai pulahtaisi altaaseen uimaan pari altaanmittaa ihan yksin ja kaikessa rauhassa, ottamatta aikaa. Voisimmeko maalata yhden näkymän ilman täydellisyyttä. Ei sellaisena kuin tahdot nähdä vaan sellaisena kuin annat itsellesi luvan nähdä.

Kerrostalopuutarha itää

Tänään viimeisetkin istutukset nousivat esiin mullan alta. Kananmunakennoon istutetut amppelitomaatin alut eivät kuvassa näy, mutta kyllä niitä siellä on. Ne ilmestyivät esiin pikkuruisina kalpeina versoina tämän päivän aikana. Sieltä ne pikkuhiljaa ponnistavat kohti keinovaloa. Salaatti kasvaa kuvassa oikealla, pinaatti peltipurkeissa (yksi purkki on taimeton, koska istutin sen vasta tänään), parsakaali taka-alalla ja chian-siemenet vihreänä merenä kuvan vasemmassa laidassa.

Eniten ihmettelen sitä, miten hyvin parsakaali lähti kasvamaan. Se työntyi mullan alta ensimmäisenä. Pelkään kuitenkin, että purkki on liian pieni. Saattaa olla, ettei se tuota satoa.

Menestyksestä villiintyneenä istutin lisää salaattia ja pinaattia. Hyllyjä on yhteensä kolme ja haaveessa olisi täyttää niistä jokainen jollain syötäväksi kelpaavalla. Nuo chiaversot kyllä haisevat niin omituisille, etten tiedä uskallanko syödä niitä. Eivät mitenkään luonnottomilta, kyllä ne varmaan villinäkin tuolta tuoksuvat, mutta minun nenääni tuoksu ei miellytä ollenkaan.

Hyötypuutarha kerrostalossa

Tänään se talvipuutarhaunelma sitten polkaistiin vauhtiin, kun tilaamani siemenet lennähtivät sisään postiluukusta. Tätä hetkeä olen alustanut jo jonkin aikaa. Laitoin simppelin hyllykön keittiön ja olohuoneen välissä olevaan oviaukkoon, jonka käyttötarkoitusta en ole koskaan ymmärtänyt, mutta se on ikkunoiden vuoksi kasvatuspaikaksi oivallinen. Valoa tulee sekä keittiön että olohuoneen ikkunasta, joskaan näin talvisaikaan sieltä ei paista kuin katuvalo. Yksi 10W led kasvivalo on valaissut jo aiemmin koeistuttamiani luomu chian-siemeniä, joiden olisi pitänyt itää parissa viikossa, mutta minulla ne puskivat vihreää jo muutamassa päivässä. Olen myös kerännyt istutusasioita: maito- ja peltipurkkeja, kahvipusseja ja munakennoja. Ajatuksena on, että kokeilen vähän innovatiivisempaa istutusmenetelmää.

Uusiokäytettäviä istutusruukkuja

Aivan alkujaan ajattelin tehdä reikiä maitopurkkien pohjaan, istuttaa siemeniä purkkiin, ja kietaista kahvipussi eristämään vesivalumia. Se ei toiminut, koska pussin vuoksi purkki ei pysynyt kunnolla pystyssä. Siispä tein reikiä kahvipussin pohjaan ja työnsin pussin maitopurkin sisään, jolloin maitopurkki toimii aluslautasena ja pussi istutusastiana. Joko tämä toimii tai sitten ei.

Peltipurkit toimivat myös istutusastioina ja munakennoon laitoin itämään amppelitomaatin siemeniä. Jos ne itävät, leikkaan kennon sopiviin osiin niin, että saan siirrettyä 2-3 taimea suurempaan ruukkuun idätysastioineen päivineen. Munakennonhan pitäisi olla biohajoava.

Munakenno idätysastiana.

Multana käytin Kekkilän kylvömultaa. En ole koskaan yrittänyt mitään tällaista keskellä talvea, joten täytyy vain valita jotain ja toivoa parasta. Mutta nyt pääasiaan eli siemeniin:

Valitsin kasveja, joita meillä syödään paljon. Tomaatit onnistuvat parvekkeella kesäisin, joten otin yhden sellaisen lajikkeen, jonka taimet esikasvatuksen jälkeen siirrän parvekkeelle, mutta koska tomaatti on koko perheen suosikki, valitsin sen lisäksi kaksi erilaista amppelitomaattilajiketta. Jos olisin pessimisti, väittäisin amppelitomaatin kasvattamista kerrostalo-olosuhteissa keskellä talvea – vieläpä Lapin korkeudella – jo ideana typeräksi, mutta yrittänyttä ei laiteta (mitä ikinä tuo sanonta sitten tarkoittaakaan). Tomaatti vaatii paljon kastelua, lämpöä ja valoa, enkä voi asuintiloihin luoda kasvihuoneolosuhteita saati pilata parkettia läträämällä holtittomasti veden kanssa, mutta katsotaanpa nyt miten muijan käy. Laitoin aluksi vain yhtä lajiketta niin, että siemenistä hyvässä lykyssä riittää taimet kahteen amppeliin. Kasteluvetenä käytän suikukäyntien aikana kertyvää ja muun vedenkäytön johdosta viemäriin valuvaa hukkavettä. Sen talteen keräämiseen on pari ideaa, joita lähden lähipäivinä toteuttamaan.

Pinaatti on myös herkkua. Meillä sitä käytetään paitsi keitossa myös salaatin seassa. Eniten pinaatti ihastuttaa ravintoarvojensa vuoksi. Salaatti on toinen päivittäin syötävä terveyspommi, jota menee meillä aivan älytön määrä. Siksi otin kahta erilaista salaattia, joista toinen kasvattaa kerän ja tuottaa satoa pitkin kasvukautta. Sen kasvatan isoissa ruukuissa parvekkeella. Nyt laitoin itämään jäävuorisalaattia.

Minun ja kuopuksen suuri herkku on myös parsakaali, mutta ennen siemenkaupassa shoppailua ei tullut mieleenkään, että voisin kasvattaa sitä itse. Istutin sitä kokeeksi yhteen ruukkuun. Aina kannattaa kokeilla. Olisihan se ihanaa syödä itse kasvatettua parsakaalia!

Mummo ja peräkammarinpoika

Blogin ylläpidossa on ollut taukoa, koska olen keskittynyt arjen pyörittämiseen ja käsitöihin. Joulun aikana tilaamani nimikointilaput eivät ole vielä tulleet, mutta ensimmäisiä mallineuleita olen valmistanut arkisen aherruksen ohessa. Olisi varmasti mukavaa blogata ammatikseen, mutta siihen taitaa olla varaa vain niillä, joilla on joku ulkopuolinen rahoittaja tai 24h/vrk vapaata aikaa etsiä sellaista. Pitäisi myös osata keskittyä ja olla hiukan spesifistisempi kiinnostuksen kohteiden suhteen. Minulla tahtovat kädet tehdä yhtä ja mieli juosta muualla.

Tässä töihin lähtöä odotellessa pohdin mahdollisuutta, etteivät nuo lapset koskaan lennä pesästä ja vielä mummonakin paahdan aamupalaleipiä nelikymppisille peräkammarinpojille. Mutta nyt on liian aikaista murehtia sitä. Vuosi on vaihtunut. Eletään ainakin tämä ennen mummoutumista.