Huomenna raahaudumme lasten kanssa yli 20km:n patikointireitille, jonka esittelen paremmin jalkauduttuamme. Nyt on pakattu reput ja rinkat ja hoidettu kissalle hoitopaikka. Vaikka tarkoitus on selvitä kotiin jo lauantaina, en tahdo jättää lellikkiäni ilman kaitsijaa edes yhdeksi yöksi. Se alkaa olla jo vanha (10v.), takertuva, ja stressaantuu herkemmin kuin nuorempana.
Aamun aloitan leikkaamalla koiran kynnet, jotta sen olisi varmasti mukava kävellä. Se on myös käynyt jo yli kuukauden ajan normaalia rasittavammilla lenkeillä, ettei maastossa kulkemisen vaativuus tulisi yllätyksenä. Koska tuo ei ole enää nuori koira (lokakuussa 9v.), eikä se myöskään ole koskaan ollut mikään atleetti, voin vain toivoa sen erävaistojen heräävän luonnon tuoksussa.
Piipahdan vielä töissä ennen matkaan lähtemistä. Sitten pakataan juomat, viedään kissa hoitoon, ja lähdetään kohti metsäseikkailua!
Lumi vetelee viimeisiään ja kuolleen kasvuston keskeltä pukkaa jotain houkuttelevan vihreää. Kokeilunhaluisen ekohöperön unelma-aika on käsillä. Olen päättänyt ottaa tämän kevään teemaksi luonnon superfoodit. Nokkosesta tahdon tehdä keittoa ja kuivattaa sitä talven varalle. Luin, että sitä voi myös pakastaa. Meillä on turhan pieni pakastin siihen tarkoitukseen, mutta pieninä annoksina voisin kokeilla sitäkin. Muitakin suunnitelmia on, mutta kerron niistä sitten paremmalla ajalla.
Nyt on kiidettävä töihin, mutta tässä vielä tomaattikokeiluni raakileita:
Olen keskittynyt muihin harrastuksiin, joten blogin pitäminen on jäänyt toiselle sijalle. Nyt on pakko päivittää tomaattiuutiset ja vähän muutakin. Eli tomaatit ovat kasvaneet hyllykön ylimmällä tasolla niin villiksi reuhkaksi, etten enää uskalla niitä lähteä siirtelemään, vaikka pisimmät varret ovat kivunnet jo ikkunan yläpuolelle niin, etteivät saa kunnolla valoa. Ei mikään kaunis näky, mutta jos ne tuottavat tomaatteja, olen tyytyväinen. Lupaavalta ainakin näyttää. Ensimmäiset kukat ovat auenneet.
Istutin kolmea erilaista tomaattia, joista kaksi oli ampelitomaattilajikkeita. Pitkiksi kasvaneet olin aikeissa vielä kesällä parvekkeelle kasvamaan, mutta innostuin istuttamaan ne niin aikaisin, että nyt ne ovat jo liian suuria siirrettäväksi mihinkään. Hoksasin, että voisin ottaa hyllyköstä ylimmän tason kokonaan pois ja istuttaa seuraavat tomaatit alemmas. Sillä tavalla kasvivalo on helpompi asentaa, eivätkä pisimmät varret kurota valon ulottumattomiin. Lisää tomaatinsiemeniä ostan heti, kun näen miten nämä tuottavat satoa. Näitä en kuitenkaan voi siirtää yhtään mihinkään, en myöskään laskea alaspäin. Varret ovat niin toisissaan kiinni
Muiden istutusten kanssa en ole ollut yhtä onnekas. Käytännössä salaatit ja pinaatit olen jo heittänyt pois, koska jäivät niin kitukasvuisiksi. Kaksi pinaatti-istutusta tosin päätyi kokeelliseen valkosipulin istutukseen. Kun olin heittämässä niitä pois hoksasin, että minullahan on kaupasta ostettuja valkosipulinkynsiä, joista osa oli alkanut jo itämään. Sen paremmin ajattelematta työnsin ne nuupahtaneen pinaattikasvuston sekaan ja siellä ne ovat kasvattaneet vartta hurjaa vauhtia. En uskalla toivoa, että niistä oikeasti sipuleita tulisi, istutusastiat taitavat olla siihen tarkoitukseen liian pieniä, mutta jos ihme tapahtuisi ja sieltä jotain syntyisi, alkaisin kyllä kasvattamaan valkosipulinikin itse.
Jouduin lisäämään astioihin vähän multaa, kun huomasin varsien kasvavan, siksi kynnet peittyivät vähän syvemmälle. Toivottavasti eivät mätäne sinne.
Kesän alussa olemme suunnitelleet lasten ensimmäistä patikkaretkeä. Pojat ovat jo esiteinejä, mutta eivät ole käyneet patikoimassa vielä kertaakaan. Nyt olisi tarkoitus aloittaa kevyesti ja tehdä 1-2 yön patikkaretki. Mittaa sille ei tule kuin 23km, mutta jos innostuvat, seuraava reitti onkin jo 50km. En olisi arvannut, että lapset innostuvat tästä näin kovasti. Täällä on ollut valtava lähtökuume päällä siitä asti, kun ilmoitin asiasta. On hankittu rinkkaa, reppua, ja muuta varustetta ja mietitty mukaan otettavia välttämättömyyksiä. Kieltämättä lasten into on tarttunut minuunkin. Ajattelin, että kirjoitan reissusta retkipäiväkirjaa. Toteutuminen ja toteuttaminen riippunee täysin siitä, onko kehnohkossa puhelimessani potentiaalia mobiilipäivityksiin.
NYRKKISÄÄNTÖ: kaikki kaupassa myytävän tuotteen pakkaamiseen käytetty muovi on kierrätyskelpoista.
Muovinkeräykseen EI KÄY pvc–muovi, eivätkä kotitaloudessa käytettävätmuovikipot, kuten pakasterasiat. Muistathan, että lelut, hammasharjat ym. eivät ole pakkausmuovia, eivätkä siis kuulu muovinkeräykseen.
Jos ostat kaupasta muovisen pakasterasian, itse rasia ei kuulu muovinkeräykseen, mutta sen pakkaamiseen käytetty muovikäärö kuuluu. Myöskään kaupasta ostettu Elmu-kelmu ei kuulu muovinkeräykseen.
Muovipakkauksessa ei välttämättä ole mitään näistä kuvan merkeistä, eikä tarvitsekaan olla. Suomen Uusiomuovi Oykehoittaa laittamaan muovinkeräykseen kaiken, mikä tuntuu muovilta.
Itseäni on lajittelun osalta kiinnostanut mm. se, kuuluvatko kissan annosruokapussit muovinkeräykseen? Niissähän on vähän metallia muistuttava sisäpuoli. Vastauksen kävin etsimässä Purinan verkkosivuilta: kyllä nekin muovinkeräykseen kuuluvat. Myös sipsipussit ovat tuottaneet päänvaivaa. Rypistystesti on hyvä keino selvittää, kuuluuko pussi muovinkeräykseen.
Muistathan huolehtia siitä, että keräyspisteeseen viedään vain PUHDASTA MUOVIA. Muovipakkauksia ei tarvitse pestä pesuaineella, pelkkä vesi ja kuivaus riittää.
Jos jäi kysyttävää, lisätietoa löytyy Suomen Uusiomuovi Oy:n verkkosivuilta.
Ompeleminen ei kuulu mielipuuhiini, mutta siinäkin olen välillä onnistunut. Esimerkiksi silloin, kun hetken mielijohteesta ostin kangaskaupasta kissakuvioista kangasta ja muistin vasta kotona, etten edes pidä ompelusta saati osaa tehdä ompelukoneella verhojen lyhennystä kummempia töitä. Söpöä kissakangasta en kuitenkaan tohtinut heittää hukkaan, siispä päätin tehdä siitä pari tyynyliinaa, jotka muuten ovat kestäneet käytössä jo vuosikaudet. Koska en pidä ompelusta, yritin päästä siitä mahdollisimman vähällä työllä ja tulin laiskuuttani keksineeksi helpon tavan täydentää liinavaatevarastoa.
Vähän aikaa sitten sain ystäväni kautta pinkan verhoja. Valikoin sieltä ne, jotka saatoin kuvitella omaan kotiin tai ajattelin keksiväni niille jotain uusiokäyttöä. Mukaan tarttui mm. melko irvokkaat eläinkuosia jäljittelevät verhot, koska ne sattuivat olemaan tyynyliinaan sopivaa kangasta. Kaivoin ompelukoneen esiin ja ajattelin kirjata ylös ompeluohjeet niille, jotka siellä jossain pyörittelevät nurkissaan tarpeettomia kangaskappaleita harmitellen, ettei niille ole mitään käyttöä.
Vaihe 1:
Etsi käsiisi vanha tyynyliina, jota voit käyttää mallina. Levitä kangas pöytätasolle ja taita se kahtia niin, että päälle jäävä taitos on yhtä korkea kuin pystyasentoon aseteltu tyynyliina (suupuoli ylöspäin) ja leikkaa kangas niin, että alle jäävä taitos on noin 23cm pidempi kuin yläpuoli, ja sivuille jää noin 4cm saumavaraa.
Vaihe 2:
Taita suikaleen ylä ja alapäät, sekä sivut, ja ompele ne. Minun ei tarvinnut ommella muuta kuin toinen pitkä sivu ja tämä kuvassa näkyvä yläpää, koska kangas oli mitä ilmeisemmin toimittanut aktiivivuosinaan paneeliverhon virkaa ja muut saumat olivat ehjät. Päättele langat.
Vaihe 3:
Aseta kangas pöydälle oikea puoli ylöspäin ja taita tyynyliinan kokoiseksi. Taita sitten molemmat sivut saumavaran leveydeltä nurjalle puolelle ja kiinnitä samalla molemmat puolet kiinni toisiinsa niin, että kankaasta muodostuu nurinpäin oleva pussi. Ylös jää ylimääräistä kangasta.
Vaihe 4:
Taita ylimääräinen kangas työn alapuolelle niin, että pussi pysyy pussina ja suuaukko avoinna, taita saumavara ja kiinnitä samoilla neuloilla kiinni pussiin kuin millä kiinnitit sivusaumat vaiheessa 3. Tästä ylimääräisestä kankaasta tulee läppä, joka vedetään liinan sisään työnnetyn tyynyn yli, ettei se pääse liukumaan ulos. Ompele sivut kiinni ja käännä työ oikeinpäin. Päättele langat.
Tässä vaiheessa sinulla pitäisi olla käsissäsi valmis tyynyliina. Jos ei ole, olen todennäköisesti unohtanut jonkin tärkeän työvaiheen tai selittänyt sen niin huonosti, että sinulla onkin käsissäsi tyynyliinan sijasta herneetön hernepussi tai murhe pilatusta kangaspalasta. Pahoittelen.
Itse en käyttänyt tämän teossa mittanauhaa ollenkaan. Susirumahan se on, kiitos omituisen kuosin, mutta se onkin tarkoitettu pään alle eikä eteen. Käytössä ajaa asiansa.
Todennäköisesti syysi olla kierrättämättä on tekosyy. Kierrättämättä jättämiselle toki löytyy perusteltujakin syitä. Jos olet vaikka autoton vanhus ja asut mökissä, joka sijaitsee 50km lähimmästä kierrätyspisteestä, eikä sinulla ole mahdollisuutta hankkia kierrätysastiaa omaan pihaan, sinulla on mielestäni kelpo syy heittää sekajätteisiin sellaistakin, mikä ei sinne kuulu. Tai jos asut viidentoista neliön yksiössä ja säilytystilasi ovat kokoa koirankoppi, eikä kaappeihisi mahdu kuin taiteltu kissa, kyllä minä ymmärrän jos ei tee mieli käyttää lattiatilaa lajittelemalla paperia, muovia, metallia, ongelmajätettä, biojätettä, kartonkia, sekajätettä… kaikkia omiin pusseihinsa. Tosin tässä tapauksessa voin kertoa omakohtaisen kokemuksen pohjalta, että niitä kuivia jätteitä voi kyllä kerätä samaankin pussiin ja lajitella vasta jätepisteellä. Niin itse tein silloin, kun kotona oli liian vähän tilaa erillisille keräysastioille.
Miksi ihmiset siis eivät lajittele? Meidän pitäisi jo osata, asiasta on valistettu niin kauan. Onko kyse saamattomuudesta vai kuuluvatko lajittelemisesta piittaamattomat niihin, joiden ympärillä on negatiivisten ihmisten muodostama sosiaalinen kupla? He osaisivat ja ehkä tahtoisivatkin, mutta eivät uskalla, koska silloin kaverit haukkuisivat ituhippihomoksi.
Tästä pieni hyppy sivuraiteille! Tapasin kaupan heviosastolla noin 50-vuotiaan miehen joka kertoi, ettei olisi vielä kymmenen vuotta aiemmin uskonut jos joku olisi sanonut, että hänestä jonain päivänä tulee kasvissyöjä. Juttelimme siinä tovin ruoka-asioista ja olisin varmaan hämmentänyt miesrukkaa antamalla lämpimän halin – onhan se niin upeaa, että iästä riippumatta ollaan avoimia ja omaksutaan uusia juttuja – mutta en tietenkään tehnyt sitä, koska luonnostaan kammoksun ihokontaktia ja minun tuurillani olisin takuulla saanut koronan.
Jätteiden lajittelu nousi uudelleen ajatuksiini sen jälkeen, kun muutimme isompaan asuntoon ja sain vihdoin järjestettyä lajittelupussit ilman klaustrofobisia värinöitä. Aiemmin esim. muovin lajittelu oli minulle hankalaa, koska lähin muovinkeräyspiste oli niin kaukana, ettei sinne autottomana kovin mielellään isoa säkkiä raahannut. Kaikkein pahin ongelma oli kuitenkin se, ettei kotona ollut neliötäkään ylimääräistä tilaa. Muovinkeräyspussille oli likimain mahdotonta löytää kätevän kodinhoidon kannalta hyvää paikkaa.
Kotoisan lajittelupisteen voi järjestää vaikka allaskaappiin. Siellä sen ei tarvitse olla edes edustava. Kunhan hoitaa tehtävänsä.
Nyt minulla on metallin, muovin, lasin, ja sekajätteen lajittelulle piste allaskaapissa, kartongille ja paperille eteisen naulakon alla, biojätteelle tiskipöydän nurkassa (koska biojätteet tyhjennetään hajuhaitan välttämiseksi muita keräyspusseja useammin, keräyspussinkaan ei tarvitse olla suuri) ja ongelmajätteille siivouskaapissa. Laitoin vadin toiseen altaaseen, koska kerään talteen kaiken hukkaveden jota syntyy esim. siitä, kun raanaa pidetään hetki auki jos vesi ei ole juomavedeksi tarpeeksi viileää. Vadissa pesen (ilman pesuainetta) purnukat ennen keräyspussiin laittamista. Kun en tarvitse vettä purkkien pesemistä varten, käytän sitä kasteluvetenä tomaateille ja muille kasveille. Rahan takia tätä ei tarvitse tehdä, meillähän kuuluu nykyään vesi vuokraan, mutta olisi tärkeää, että ihmiset ymmärtäisivät kuinka kallis luonnonvara puhdas juomavesi on. Sitä pitäisi säästää ja sen puhtautta vaalia. Jonain päivänä se voi olla öljyä kalliimpaa.
Hukkaveden keräysvati toimii paitsi kierrätykseen menevien purkkien pesuastiana myös huonekasvien kasteluveden keruuastiana.
Tätä järjestelyä toteuttaessani tuli mieleen, että ehkä minun pitäisi kirjoittaa tänne blogiin jonkinlainen ’saamattoman lajitteluopas’, jossa antaisin helppoja ohjeita niille, joiden mielestä lajittelu on liian hankalaa. Itse ainakin koen, että on paljon hankalampaa raahata niitä sekajätepusseja jätekatokseen jok’ikinen päivä kuin viedä lajiteltuja jätteitä jätekatokseen silloin tällöin. Sekajätettähän ei lajittelun ansiosta juurikaan muodostu. Minulla taitaa tällä hetkellä olla sekajätepussissa ainoastaan kuopuksen synttärikemuissa tyhjentynyt sipsipussi, josta ei löytynyt minkäänlaista kierrätysmerkintää.
Saamattoman lajitteluopas julkaistaan ensin osa kerrallaan Blog Feedissä, mutta yhdistän tekstit yhdeksi kokonaisuudeksi sitten, kun saan kaikki osat valmiiksi. Ensimmäinen osa koskee muovijätteen lajittelua ja ilmestyy blogiin ensi viikon aikana.
Muuttopäivänä oli niin äksy pakkanen, että pelkäsin tomaattieni puolesta, mutta Kuljetus Alafrantti kyyti vihreät silmäteräni uuteen asuntoon kiitettävällä varovaisuudella ja nyt taimet ovatkin selättäneet vilun ja vallanneet keittiön.
Myönnettäköön, että kasvu tuntui hetkeksi pysähtyvän, mutta nyt taimet ovat selvästi palanneet normaaliin. Elpymisestä innostuneena istututin kaikki loputkin siemenet. Nyt odottelen, että kasvavat tarpeeksi isoiksi, jotta voin siirtää ne isompiin ruukkuihin. Luonnonvalon riittävyys on edelleen vähän niin ja näin, siispä käytän kasvivaloa aamun ja illan pimeinä hetkinä sekä pilvisinä päivinä, mikäli tarve vaatii.
Tämän blogin pitämisen olen joutunut jälleen kerran laittamaan odotuslistalle, koska aika on ollut kortilla. Korona passitti lapset kotikouluun, joten työ on lisääntynyt entisestään. Blogia aloittaessa kuvittelin, että nyt on tälle oikea hetki: lapset ovat jo niin isoja, eikä nykyinen työ vie yhtä paljon aikaa ja energiaa kuin edellinen. Mutta näköjään tämä olikin bloggaamiseen huonoin mahdollinen hetki. Koko ajan tulee arkeen jotain ylimääräistä, johon en ole varautunut ollenkaan.
Korona ei ole tehnyt minusta vessapaperihamstraajaa. Tällaiset epidemiat eivät järisytä mielenrauhaani millään tavalla. Luonnolla on oma tapansa hoitaa satoaan. Joskus se voi tuntua julmalta, mutta sellaistahan elämä toisinaan on. Pidän omalta osaltani huolen, etten sairastu saati tartuta sairautta muihin, mutta jos tartunta tulee, se tulee. Sitten joko kestän sen tai kuolen pois täältä häsläämästä. Ei minun elämäni niin merkittävä ole, että sen eteen kannattaisi hysteeriseksi ruveta.
Toivon kaikille terveyttä ja positiivista mieltä! Pitäkää toisitanne huolta.
Olemme vasta muuttaneet ja kaikki on hiukan sekaisin, siispä ruokakin on mitä sattuu. Eilen tyydyin ostamaan perunamuusijauhetta, mutta siitä tulikin turhan suuri annos kahden syötäväksi – nuorin poika kun on talviloman vietossa kaukana kotoa – joten ylijäämää jäi tällekin päivälle. Päätin kokeilla millainen soppa syntyisi, jos yhdistäisin kaappiin jääneen nyhtökauran lopun ja perunamuusin. Lopputulos oli ihan kelpo jämäruoka.
Aineet:
yhdelle sopiva annos perunamuusia
noin 1dl nyhtökauraa (tomaatti)
puolikas sipuli
tilkka kauraruokakermaa
tilkka öljyä paistamiseen
Ohje:
Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja kuullota pilkottu sipuli ja nyhtökaura. Lisää joukkoon perunamuusi ja ohenna seos tilkalla kaurakermaa. Kuumenna. Koska jämämuusissa on suola jo valmiina, suolaa ei tarvitse lisätä, mutta voi halutessaan laittaa muita mausteita. Itse söin pannumuusini salaatin, herneiden, ja jalapenon kanssa.
Muuttotyhjennystä tehdessäni löysin ylimmäisestä kaapista valkoisen paperikäärön. Rakastan tällaisia kääröjä, joiden sisällön olen jo unohtanut. Sieltä löytyi jotain suloista.
Neljä paria vauvan tossuja! Muistan muutama vuosi sitten tehneeni tällaiset lahjaksi siskoni ystävälle, joka oli vast’ikää saanut perheenlisäystä, mutta sen olin unohtanut, että tein niitä useamman parin. Nämä laitan myyntiin käsityökauppaan. En tiedä millä ohjeella olen nämä tehnyt ja tekijänoikeudet tulevat vastaan, koska malli ei varmaankaan ole oma. En siis voi tehdä näitä lisää, myyn vain pois nämä neljä paria, jotka löysin käsityökätköistäni.
Karjalaisen käsityön hengessä virkatut isot sohvatyynytkin ovat jo kovaa vauhtia tekeillä. Toisen kuvapuoli on jo melkein valmis. Mitä kurjemmat kelit, sitä mukavampaa on keskittyä käsitöihin ja lukemiseen. Viime aikoina kurjia kelejä onkin riittänyt.
Eilen siirsin ensimmäiset tomaatin taimet isompaan ruukkuun. Munakennokasvatus toimii loistavasti. Juuret olivat jo tunkeneet kennosta läpi, joten siirsin kolme tainta kennoineen päivineen ruukkuun.
Eilen sain myös maistaa ensimmäistä kertaa itse kasvattamaani salaattia, kun levitin tuoreita salaatinlehtiä aamupalaleivälle. Ruukkusysteemiin pitää kuitenkin tehdä muutos, koska en saa maitopurkki-istutuksella tarpeeksi paljon satoa. Pitää löytää isompi istutusalusta.
Olen kierrellyt kirppareilla etsimässä kattovalaisimia tulevaan kotiin ja huomannut, että kirpputorit ovat laadullisesti hypänneet valtavan loikan parempaan suuntaan. Kun olin nuorempi, kierrätys ei ollut vielä IN, siksi kirpputoreilta löytyi mitä typerämpiä kapineita – sellaisia, joita kukaan ei enää nykypäivänä kehtaisi kaupata. Pahimpia olivat johtovikaiset 70-80-luvun sähkölaitteet ja painotuotteet, joita pistettiin myyntiin siinä toivossa, ettei kukaan huomaisi kuinka ”Hyvää Joulua!” on painettu muotoon ”Hyvää Jolua!” tai sitä, että klassikkokirjan viisi keskimmäistä sivua on liimattu yhteen Hubbabubballa.
Kirpputoreille ei myöskään huolita enää likaisia vaatteita. Tämä tekee shoppailusta huomattavasti miellyttävämpää. Joskus 25 vuotta sitten käytetyn tavaran aarreaittaan astuessa saattoi vastaan hyökyä niin vahva ummehtuneen lumpun ja hien löyhkä, ettei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin palata takaisin raittiiseen ulkoilmaan.
Kirppareilla kiertelyn lisäksi olen suunnitellut käsitöitä. Laitoin käsityökaupan odottamaan ja päätin tehdä itselleni isot sohvatyynyt kunnioittaen karjalaista käsityöperinnettä, onhan isäni puolen suku sieltä lähtöisin. Myönnän, etten tiedä noista sukujuuristani juuri mitään ja syy on se, että isäni tavallaan tahrasi Karjalan. Isä ei ollut erityisen mukava mies. Lapsuudesta muistan elävästi isän ennakkoluuloisuuden, huumoriksi naamioidun vihan saksalaisia kohtaan, ’ryssävihan’, rasismin, sovinismin, ja myöhemmin myös homofobian. Isä vihasi – ja kuulema vihaa yhä edelleen – kaikkea ja kaikkia paitsi itseään ja niitä, jotka mielistelevät häntä.
Kiihkonationalistista ajatusmaailmaa tuputettiin meille lapsille pienestä pitäen ja Neuvostoliitolle menetettyä Karjalaa käytettiin vihan syöttöpullona. Vanhemmiten opin ajattelemaan itse ja näin asiat laajemmin. Päätin, että isäni kaltainen en ainakaan tahdo olla. Mutta koska mielikuvissani isä ja Karjala linkittyivät vahvasti yhteen, karjalaiset sukujuurenikin saivat ikävän tahran. Nyt vuosikymmenten jälkeen tahdon pyyhkäistä isän ahdasmielisyyksineen pois tahraamasta mielikuviani ja tehdä jotain Karjala -henkistä. Se ei tarkoita sitä, että kunnioittaisin isääni. Se tarkoittaa sitä, että kunnioitan juuriani.
Eco With No Ego 