Avainsana: joulu

Joka vuosi sama ärtymyksen aihe: joulukalenterit. Jos yhdelle esiteinille ja yhdelle teinille ei osta kalentereita, se herättää sisällä uinuvan pikkupojan ja kitinä on valmis, mutta mikä tahansa kalenteri ei kelpaa ja ne jotka kelpaavat, maksavat laatuunsa nähden raivostuttavan paljon. Sitten sitä krääsää saa keräillä lattioilta pitkälle seuraavan vuoden puolelle mikäli tekee sen virheen, että ostaa tavarakalenterin. Kyllä vain, ne ihanat tavarakalenterit ovat osoittautuneet vielä kauheammaksi riesaksi kuin epämääräisellä suklaajäljitelmällä täytetyt mönjäkalenterit, joissa tekee pahaa lähinnä vain niiden ällöttävä sisältö ja muovista ja revitystä kartongista syntynyt roska.

Viikonloppuna etsin mystisesti kadonneita jouluvaloja ja löysin säilytyslaatikosta lasten Marvel-supersankarileikkien jäljiltä pölyttymään jätetyn Lokin viitan. Nykyään ovat jo niin isoja, että kiiltäväpintainen vihreä kangas oli jäänyt turhaksi. Spontaanin inspiraation vallassa heitin syrjään kaiken muun – ja sitä muuta oli paljon – ja päätin kuluttaa kaiken liikenevän vapaa-aikani leikkelemällä ja ompelemalla. Tämä on aikamoinen saavutus naiselta, joka inhoaa ompelemista.

Lopputulos oli joulukuusen oksille ripustettava joulukalenteri.

Tein 23 pientä pussia ja yhden isomman pussin (jouluaatto) leikkaamalla kankaasta suikaleita, jotka olivat molemmista päistä hiukan kapeampia kuin keskeltä. Ompelin ensin päät kankaan oikealta puolelta, taitoin ne sitten vastakkain (pussin muotoon), ja ompelin sisäsaumat nurjalta puolelta. Tein pussin lopullisen muodon ompelukoneella, koska en käyttänyt leikatessa mittanauhaa vaan vetäisin kankaan suikaleiksi ihan mututuntumalla.

Inhoan ompelemista, koska nuppineulan pisto saa vereni kiehumaan ja irtonaisten langanpätkien määrä sappeni kuplimaan. Koskaan ei tule niin nättiä kuin mielessään kuvittelee ja ompelukoneella on aina omat oikkunsa. Saksetkin ovat liian tylsät ja yleensä kyllästyn touhuun niin nopeasti, että maltti loppuu ja paahdan Singerillä kuin Kimi Räikkönen välittämättä alle jäävistä mekaanikoista ja kikkarasta, jota sauma sen jälkeen muistuttaa.

Lopuksi kieritin pussin suulle punavalkoisen narun ja kiinnitin sen muutamalla pistolla pussin takaosaan (keskelle). Kuusessa saavat roikkua puisilla pyykkipojilla. Onpa edes vähän puuta muovikuusessa.

Jos suinkin muistan, käyn myöhemmin lisäämässä tähän samaan blogitekstiin listan yllätyksistä, joita pusseihin piilotan. Itse olen tyytyväinen. Kangas pääsi uusiokäyttöön ja tulee jatkamaan elämäänsä ompelulangan säilytypusseina vielä senkin jälkeen, kun lapset ovat omasta mielestään liian isoja avaamaan joulukalenteria, ja lapset saavat kalenterin, joka tulee sisältämään oikeasti mieluisia yllätyksiä.